MAYDAY 2004 — JYVÄSKYLÄ

Vappuna 2004 Jyväskylässä tuomme kaduille joustavan, liikkuvan ja asemaltaan epävarman työvoiman halut ja tarpeet: taatun toimeentulon ja vapaan elämänhallinnan. Samalla tuomme käytännössä esiin sen toimintamallit: haltuunottamisen ja itsenäiset tuottamistavat. Vastaavia tapahtumia on samaan aikaan eripuolilla Eurooppaa.

Vappu — työn juhla?

Joukkoirtisanomisten aikakaudella näyttää siltä kuin kaikki olisivat huolissaan ennen kaikkea työn riittävyydestä. Puhutaan "Kiina-ilmiöstä", tuotantolaitosten siirtämisestä matalampien työvoimakustannusten maihin. Esitetään moraalisia vetoomuksia yritysjohtajille, vaikka suuntauksessa on kyse talousjärjestelmän toimintalogiikasta: tuotannon siirtämisellä uhkaamisesta alhaisempien työehtojen kiristämiseksi.

Tänäkin vappuna tulemme kuulemaan suuria sanoja "suomalaisen työn puolesta". Puolustuspuheissa painottuvat erityisesti perinteisen miesvaltaisen teollisuuden ja sen ay-johdon (ts. ei koko ay-liikkeen) tiivis liitto työnantajajärjestöjen kanssa, kolmikanta-linja ja "työrauha". Samalla puheilla on voimakas yhteys talouskasvun "välttämättömyyteen", mikä on viime aikoina näkynyt mm. vaatimuksissa vetäytyä Kioton sopimuksesta — sopimuksesta, johon vedoten samat tahot lobbasivat vain vähän aikaa sitten viidennen ydinvoimalan puolesta.

Ihmisten huoli toimeentulosta ja hyvinvoinnista esiintyy ymmärrettävästi usein huolena työpaikasta, jonka kautta toimeentulo on pakko hankkia. Toinen näkökulma asiaan avautuu, kun kiinnitetään huomiota myös siihen, kuinka pääoma kieltäytyy maksamasta muodollisen työajan ulkopuolisesta tuottavuudesta: oppimisesta, kykyjen kehittämisestä, kommunikaatiosta jne. Nykyaikaisessa tuotannossa kuitenkin juuri tällainen tuottavuus on pääomalle välttämätöntä, ja sitä se koettaa ottaa haltuun sekä jäljitellä työajan sisäisesti.

"Oikean työn" haamu

Missä määrin tulopoliittisten kokonaisratkaisujen linjalla on pystytty estämään epävarmuuden, joustavuuden, pätkätöiden, vuokratyövoiman käytön jne. tuleminen yhä hallitsevammaksi suuntaukseksi? Entä onko oikeuksia ollut enää vuosikausiin mahdollista kasvattaa kansallisvaltiollisen kentän sisäisesti? Toimeentulo-oikeuden ja irtisanomissuojan lisäksi onkin kiinnitettävä huomiota paikallisten ja alakohtaisten itsenäisten työtaistelujen mahdollisuuksiin, joista on viime vuosina saatu rohkaisevia eurooppalaisia esimerkkejä. Lisäksi, monia keskeisiä kysymyksiä — siirtolaisten oikeudet, globaali minimipalkka, älyllisen omaisuuden patentoinnin ongelmat jne. — ei voida edes periaatteellisesti ratkaista kansallisella tasolla. On perättävä vähintäänkin eurooppalaisia ratkaisuja.

Tilanne Suomessa on samankaltainen monen muun eurooppalaisen maan kanssa: perinteisiä teollisen tuotannon alueita siirretään toisaalle osana globaalia työvoiman, tavaroiden ja pääoman liikkuvuuden hallinnointia. Maahan jäävät korkean tason koulutusta vaativat uuden teknologian, tuotekehittelyn ja tutkimuksen asiantuntijatehtävät sekä palvelualat, joiden palkkatason "joustavasta" liu'uttamisesta työnantajapuoli esittää alituisesti vaatimuksia. Työmarkkinat polarisoidaan kahteen erilliseen sektoriin: asiantuntijatehtäviin ja halpatyövoimaan.

Ristiriitaista kyllä, samalla taustalla kummittelee "oikean teollisen työn" ja vanhanaikaisen arvon mittaamisen haamu. Naisvaltaiset palvelualat — hoiva-aloista myyntitehtäviin — on kerta toisensa jälkeen myyty kolmikantasopimuksissa. Niin ikään opiskelijoiden opintoraha on pysynyt samana jo yli kymmenen vuotta (ts. sen reaaliarvo on laskenut selvästi), vaikka esimerkiksi Jyväskylän tapaisissa kaupungeissa tärkeimmät "tehtaat" ovat nykyään yliopisto, korkeakoulut ja muut oppilaitokset. Taloudellisten ja poliittisten päättäjien puheissa opiskelijat eivät voi tehdä mitään oikein: heitä syyllistetään joko siitä, että he selviytyäkseen käyvät töissä ja viivästyttävät näin valmistumistaan, tai siitä, että he yrittävät keskittyä opiskeluun eivätkä käy töissä ja käyttävät näin "yhteiskunnan rahaa".

Palkkatyön ulkopuolisen ajan juhla

Työelämään liittyvät vaihtoehdot esitetään usein asetelmana, jossa tarjolla on joko nykymuotoinen joustavuus, mukaan lukien siihen liittyvä epävarmuus ja hyväksikäyttö, tai erityisesti tehdastyöhön liitettävä "varman työuran" malli (sama työpaikka 20-vuotiaasta eläkeikään) ja sen nostalgisointi. Vaikka jälkimmäinen onkin tuonut tietyn sukupolven elämään toimeentulon varmuutta, ammatillista ylpeyttä ja joukkovoiman mahdollisuuksia, se ei näytä vastaavan nykyisten sukupolvien toiveita: ketä kiinnostaa olla samassa työpaikassa koko elämänsä, kuka toivoo sellaista yksitoikkoisuutta lapsilleen?

Joustavuudessa ei ole sinänsä mitään vikaa — vika on siinä, että työntekijät on yksipuolisesti pakotettu omaksumaan joustavuus. Liikkuvuudessa ja vaihtelussa ei ole sinänsä mitään vikaa; yrittäjyydessä ja itsenäisessä työssä ei ole sinänsä mitään vikaa. Se mitä me haluamme, on antaa joustavuudelle sellainen positiivinen sisältö, joka on vapaan elämisen ja itsenäisten tuottamismallien edellytys. Ei siksi, että "vieroksuisimme" työtä, kuten populistisessa puheenvuorossa saatettaisiin älähtää, vaan siksi, että omaehtoisuus on luovuutemme ja tuottavuutemme kehto.

Keskeinen osa joustavuuden kääntämistä turvatuksi ja tunnustetuksi itsenäisyydeksi on taattu toimeentulo. Joustavalla, liikkuvalla ja epävarmalla työvoimalla ei ole syytä esittää vaatimusta niinkään työpaikkojen puolesta, vaan ehdottoman toimeentulon puolesta — ilman työnhaun aktiivisuuden todistamista, ilman pakollista "työvoimakoulutusta", ilman kontrollia.

Koska palkkatyö ei ole tuottavuuden ehto, sen ei tule olla myöskään palkan ehto. Jälkiteollistuneessa yhteiskunnassa arvoa ei tuoteta muodollisen työajan tai -paikan rajoissa, vaan vapaan kommunikaation ja sosiaalisuuden virtauksissa. Niinpä joustavalle työvoimalle vappu ei olekaan työn juhla vaan palkkatyön ulkopuoleisen ajan juhla, ei-työn juhla, sillä palkkatyössä sen luovuus ja tuottavuus rajataan toisen alaisuuteen. Joustavalle työvoimalle vappu on niiden kamppailumuotojen juhla, joissa se toimii autonomisesti ja tuo esiin konfliktin sovittelun sijaan.

Tämän vuoksi haltuunottaminen ja itsenäiset tuottamistavat ovat osa vapun juhlintaamme: tulemme järjestämään vappukulkueen, joka liikuttuaan kadunvaltauksena pitkin Jyväskylää valtaa väliaikaisesti itselleen tilan bileitä ja muuta yhdessäoloa varten. Samalla jatkamme osaltamme viimeaikaisia kamppailuja urbaanin tilan hallinnasta. Valtaukseen osallistuu juuri niitä ihmisryhmiä, jotka ovat tottuneet omaehtoiseen luovuuteen ja joustavaan yhteistyöhön ja jotka ovat tuhannesti tuottavampia kuin optiomiljonäärit: opiskelijoita, kulttuurityöntekijöitä, "työttömiä", palvelu- ja sosiaalialan työläisiä, it-ammattilaisia, tutkijoita, toimittajia, pienyrittäjiä jne.